Siirry pääsisältöön

Tekstit

Uusin postaus

Lilyn CIE

Kissaltamme Lilyltä löytyi möykky syksyllä 2022 , ja samassa kuussa hänelle tehtiin diagnostinen laparotomia. Leikkaussalissa operaatiosta tuli  suoliresektio eli poistettiin noin 10cm suolta. Suoliston paikallisen paksuuntumisen taustalta löytyi FGESF.  Lilyn toipuminen leikkauksesta sujui hyvin ja kolme kuukautta myöhemmin Lilyn suolistoa kontrolloitiin ensimmäisen kerran. Tällöin suoliston liikkuvuus oli heikentynyt ja ruokavaliota pelkistettiin. Toukokuussa 2023 oli Lilyn seuraava kontrolli. Karvapallo-oksenteluja oli ollut harvakseltaan, mutta niitä oli edelleen. Muuta oireilua ei ollut havaittavissa. Tällöin ultrassa kuitenkin todettiin Lilyn suoliston kauttaaltaan vähän paksuuntuneen. Ensimmäistä kertaa oli syytä epäillä, että kyseessä olisi CIE eli Chronic Inflammatory Enteropathy eli krooninen tulehduksellinen suolistosairaus/-tulehdus. Usein puhutaan "kissojen IBD:sta", mutta IBD = Inflammatory Bowel Diseases eli sillä tarkoitetaan yleisesti ottaen tulehdukselli

Viimeisimmät blogitekstit

Kissojen hammasterveys

Kissan kanssa eläinlääkäriin: anamneesi

Kissan ei kuulu ohipissailla

Kissan rokotukset ja rokotusohjelma

Lilyn toipuminen

Lilyn suoliresektio

Lilyn möykky